VIIHDE 14.11. 22:06

Mitä heille kuuluu nyt? Ensitreffit alttarilla -ohjelman ensimmäisen kauden parit astuivat yllättäen julkisuuteen

ENSITREFFIT ALTTARILLA Neljännen kauden myötä jo 12 paria on sanonut toisilleen ”Tahdon”.

https://is.mediadelivery.fi/img/300/5c13f8c941d04f6eab78bc04c26cfc08.jpg
Ensimmäiseltä kaudelta tutut Esa ja Viola elävät taaperoarkea.
AVA-kanavan Ensitreffit alttarilla -ohjelman neljäs kausi päättyi jaksoon, jossa entiset parit muistelivat matkaansa sarjassa. Neljännen kauden myötä jo 12 paria on sanonut toisilleen ”Tahdon”.

Jaksosta selvisi, että esimerkiksi ensimmäisellä kaudella vuonna 2014 mukana olleet Pia ja Jussi eivät jatkaneet yhteistä elämää kuvausten jälkeen.

https://is.mediadelivery.fi/img/300/19a4238b9a4740cdb43cccafed92e5b6.jpg
Pialla on myös ruokaan keskittyvä blogi.

Kulissien takaa paljastuukin, että kaksikko järjesti virallisen avioeron astuttua voimaan toisilleen hauskat erojuhlat.

– Haluttiin juhlistaa sitä, että me voidaan pysyä kavereina silti, vaikka me ollaankin erottu, Pia kertoi jaksossa.

– Ei sen tarvii olla aina niin jotenkin surullista ja sellaista katkeruutta, Pia jatkoi.

Jussi kertoi jaksossa, että paljon on tapahtunut ohjelman jälkeen. Parisuhdeasiatkin ovat kunnossa. Jussi asustaa Järvenpäässä avopuolisonsa kanssa.
Myös Pia elää tahollaan parisuhteessa.

– Elämä on tällä hetkellä todella hyvää, nainen sanoi.

Ensimmäisellä kaudella myös mukana olleet Miia ja Olli erosivat myöhemmin. He olivat kuvausten jälkeen yhdessä vielä vuoden verran.

Eron jälkeen lentoemona työskennellyt Miia löysi itselleen uuden harrastuksen: meikkaamisen.

– Sitä kautta mä rupesin miettiin, että ehkä mä saisin siitä itselleni vielä uran, Miia kertoi kuulumisiaan.

Elämään kuuluu myös mies, jonka kanssa hän asuu yhdessä.
Yhteiseloa jatkaneet Viola ja Esa elävät taaperoarkea. Esa on ollut hetken koti-isänä, kun Viola on aloittanut yritystoiminnan.

– Meille tää on oikeesti mullistanut meidän elämän, vaikka joku voi nähdä tän vaan tv:nä, Viola summasi.