VIIHDE 13.9. 21:39

Jenni Vartiainen hämillään biisiensä vaikutuksista – soitetaan yllättävissä tilanteissa: ”On kuultu häissä, hautajaisissa ja synnytyksissä”

Jenni Vartiainen esiintyi eilen Lastenklinikoiden Kummit ry:n järjestämässä Elämä Lapselle -konsertissa Espoossa.

http://is.mediadelivery.io/img/300/bd8e96ae18394b91b96cf6603deb395e.jpg
Itsekin laulunopettajana toiminut Jenni Vartiainen kertoo hämmentyvänsä usein siitä, miksi juuri lapsiin liittyvät asiat joutuvat usein budjettileikkurien nieluun.

– Miksi säästämme seuraavan sukupolven rakentamisessa? hän ihmettelee.

Vartiainen on itse monen nuoren idoli, ja sen myötä tulevan vastuun hän ottaa tosissaan.

– Haluan käyttää sen yhteyden, joka mulla on kuulijoihin oikeisiin asioihin. Mun vaikuttamisväylä on musiikki. Käsittelen lauluissani aiheita, jotka ovat usein puheen tasolla haastavia, mutta biiseillä voi vaikuttaa myös keskusteluun.

Vartiainen kertoo, että hänen musiikkiaan on kuultu mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

– Laulujani soitetaan elämän eri tilanteissa. Niitä on kuultu häissä, hautajaisissa ja synnytyksissä. Hämmentävää. Se kirjo, mihin omalla musallani olen päässyt on ihan valtava. Olen nöyrä ja kiitollinen.

http://is.mediadelivery.io/img/300/405b668a23ee4e369a8ee5e655d8db82.jpg

Vartiainen on aina ollut vaitonainen omasta yksityiselämästään. Hän naurahtaakin, että jos haluaa tutustua häneen, kannattaa kuunnella laulujen sanoja.

– Siellä on kaikki. Kannattaa tutustua. Siellä on mun elämäni vähän jalostuneemmassa muodossa. Parempi, että käsittelen asioitani musiikissa, enkä raportoi viikoittain, mitä tapahtuu.

Vartiainen elää laulujensa mukana. Kappaleet ovat hänelle pyhiä.

– Biisit ovat aina tiiviitä paketteja tunnetilastani. Joitakin kappaleita voi olla haastava laulaa lavalla, mutta joku saattaa saada niistä lohtua, kuten saan itsekin. Ne biisit parantavat mua. Tulkinnassa menen omaan maailmaani ja se on minulle turvasatama, iätön paikka.

Biisien sanoissa on aina paljastumisen vaara, mutta silti Vartiainen uskaltaa laittaa myös hävettäviä asioita lauluihinsa.

– Juuri niihin biiseihin ihmiset samaistuvat parhaiten. Eivät ihmiset uskoisi mua, jos laulaisin asioista, joista en tiedä mitään.

Elämä Lapselle -konsertti Espoon Metro Areenalla 13.9.2017.