VIIHDE 21.4. 22:05

Kommentti: Olli Lindholm kertoi tv:ssä lähes kaikista elämänsä kipukohdista – mutta eräästä asiasta hän pysyi visusti vaiti

VAIN ELÄMÄÄ Olli Lindholm ei puhu sanallakaan pitkäaikaisen avioliittonsa päättymisestä eroon, kirjoittaa Ilta-Sanomien viihteen uutispäällikkö Inka Nurmisto.

https://is.mediadelivery.fi/img/300/4f7a8bfa90a442e9867648936b78f2cb.jpg
Odotettu Vain elämää -tuotantokausi nykäistiin perjantaina käyntiin Yö-legenda Olli Lindholmin kipparoimana. Espanjan auringon alla ruokapöydän ympärille kokoontuivat Ollin lisäksi Laura Voutilainen, Robin, Nikke Ankara, Petra, Samu Haber ja Irina. Odotukset olivat luonnollisesti korkealla, onhan kyseessä hittiohjelman jo kuudes tuotantokausi.

Myönnän olleeni hieman pettynyt, kun Vain elämää -tähtikimara tammikuussa julkistettiin. Jotenkin kattaus ei vain sytyttänyt ja tuntui lattealta. Ei, vaikka mukana oli kaikkien rakastama Robin.

Nyt perun sanani. Ennakkohype Joutsenlaulun ympärillä antoi toki jo odottaa, että tarttumapintoja olisi luvassa. Olisiko sittenkin niin, että ihan kaikkea ei olekaan vielä kerrottu? Ei edes Olli Lindholmista?

Katsojia ei pidetty jännityksessä pitkään, sillä Samu Haber pääsi perjantain jaksossa ensimmäisenä lauteille. Jussi Hakulisen Joutsenlaulu-klassikon esittäminen jännitti selvästi myös Sunrise Avenue -yhtyeen nokkamiestä.

Ensimmäinen jakso oli kuitenkin paljon muutakin kuin vain Joutsenlaulua. Olli Lindholm laittoi itsensä ihailtavasti peliin, ja oli auki kaikista elämänsä kuohuista. Mies punasteli, nauroi, itki ja sanaili tarinoita menneisyydestään. Hän toi pöytään vaikean isäsuhteen, verovelat ja alkoholivaikeudet. Yksityiskohta siitä, että Olli ei edes tiedä, mihin hänen isänsä on haudattu, kosketti.

– Miltä se semmoinen tuntuu? Laura Voutilainen ihmetteli jaksossa.

Niin. Jokainen voi vain kuvitella.

Yhdestä asiasta Yö-legenda kuitenkin vaikeni. Pitkäaikaisen avioliiton päättymisestä eroon ei puhuttu sanaakaan. Uusi rakas mainittiin yhdessä kohdassa, kun Lindholm viestitti sydämiä ”likkakaverilleen”.

Tuntui, että tarinoille jäi nyt aiempia tuotantokausia enemmän tilaa. Näin toki onkin, sillä avausjaksolla oli mittaa parin tunnin verran. Myös esityskappaleet olivat nyt pidempiä, mikä sekin toi ohjelmaan lisää syvyyttä.

Entä mitkä ovat odotukset tälle kaudelle? Toivon, että muutkin tähdet uskaltavat olla Ollin tavoin avoimia. Esimerkiksi Robinin kiiltokuvamaiseen imagoon olisi mielenkiintoista saada lisää sävyjä. Lisäksi kiinnostaisi kuulla enemmän Nikke Ankarasta ja hänen rosoisesta menneisyydestään.

Osviittaa kipeistä käänteistä saatiin jo ensimmäisessä jaksossa, kun räppäri esitti riipaisevan version Pettävällä jäällä -hitistä. Hän oli sovittanut sanat kertomaan omasta elämästään. Esitys, jossa räppärin hyvät ja pahat puolet taistelivat keskenään, mykisti kaikki.

Myönnettäköön tässä, että erityisesti Nikke Ankaran nimeä ihmettelin, kun silmäilin ensimmäistä kertaa nyt alkaneen tuotantokauden artistikattausta. No, en ihmettele enää.

Toivon, että porukka hieman vapautuu ohjelman edetessä, sillä vielä ryhmähenki oli hieman kankeaa. Oli selvää, että kaikkia jännitti. Erityisesti juuri Nikke Ankaraa.

Nikke tuntuu erikoiselta ja kiehtovalta persoonalta, jolla on nyt kaikki ainekset ponnistaa koko kansan tietoisuuteen. Tehdään cheekit, mikaelgabrielit tai mitä vaan. Nyt voisi olla Niken hetki.

Antti Hämäläinen

https://is.mediadelivery.fi/img/300/ca726f2ef48a4e8c954182d943d8af19.jpg
Vain elämää -ohjelman kuudes tuotantokausi starttasi perjantaina.