ULKOMAAT Päivitetty: 14.11. 22:46

Ammuskelija surmasi neljä koulun lähellä Kaliforniassa

USA Kalifornian pohjoisosissa tapahtuneessa ammuskelussa on poliisin mukaan kuollut ainakin neljä ihmistä.

Video ei ole katsottavissa laitteellasi.

Ammuskelu tapahtui peruskoulun lähellä Rancho Tehamassa noin kello 8 paikallista aikaa tiistaina. Rancho Tehama sijaitsee 210 kilometriä pohjoiseen Sacramentosta.

Apulaisseriffi Phil Johnston kertoo paikallisen WDSU-kanavan mukaan, että ”useita oppilaita” on lennätetty pois ambulanssihelikoptereilla. KCRA-kanavan mukaan välikohtauksessa kuoli neljä ihmistä. Lisäksi ampuja kuoli poliisin luoteihin. Haavoittuneita on noin kymmenen, joista kolme lapsia.

Jutun päävideolla kuvaa Rancho Tehamasta.

Ammuskelu oli alkanut asuintalossa Tehaman piirikunnassa ja jatkunut mm. paikallisessa alakoulussa. CBS News kertoi, ettei kukaan koulun oppilaista kuollut, mutta useita haavoittui. ABC:n haastattelema silminnäkijä kertoi ampujan tulittaneen koulun ikkunoiden läpi.

Median mukaan kolme loukkaantuneista on lapsia, joista toinen on 6-vuotias. Lisäksi median mukaan sairaalaan on viety 30-vuotias mies, jota on ammuttu jalkaan.

Apulaisseriffin mukaan ampuja oli valinnut kohteensa ”satunnaisesti”. Hän oli tulittanut seitsemässä eri paikassa. Tilanne alkoi naapureiden tekemästä ilmoituksesta kotiväkivaltatilanteesta.

Poliisit ovat löytäneet puoliautomaattikiväärin ja kaksi käsiasetta ammuskelijan jäljiltä.
Paikalla on ainakin 100 poliisia.

Ammuskelijan naapurissa asunut Brian Flint kertoi Action News Now -saitille, että hänen ampuja varasti hänen autonsa ja surmasi miehen asuinkaverin.

– Hän on kuollut. Hän ei selvinnyt, kertoi Flynt.

Flyntin mukaan epäilty oli asunut naapurissa ja viime aikoina ammuskellut paljon.

– Hän oli ampunut paljon luoteja, ainakin sadoittain, isoja lippaita. Laitoimme merkille, että kaveri oli sekaisin ja hän uhkaili meitäkin. Jonkun täytyisi toimia tehokkaammin, että tällainen loppuisi.

Google Maps

https://is.mediadelivery.fi/img/300/75b3475fadd0430d973f22f092acd281.jpg