ULKOMAAT 21.4. 5:56

Näin sota Pohjois-Koreaa vastaan etenisi – vain huonoja ja todella huonoja vaihtoehtoja

Yhdysvaltain johtamien joukkojen voittoa pidetään varmana, mutta tappiot liittolaisille Etelä-Korealle ja Japanille olisivat niin rajut, ettei sota kannata. Tämä tiedetään myös Pohjois-Koreassa.

Viikko sitten torstaina NBC News julkaisi anonyymisti hankitun raportin, jossa se väitti, että Donald Trumpin hallinto olisi valmis tekemään sotilaallisen iskun Pohjois-Koreaa vastaan, jos Pjongjang suorittaisi toisen ydinkokeen.

Turvallisuus- ja tiedusteluviranomaiset ovat Fox Newsin toimittajan saamien tietojen mukaan kiistäneet jyrkästi NBC:n raportin tiedot. Puheet Yhdysvaltain iskusta Pohjois-Koreaan eivät kuitenkaan ole tuulesta temmattuja, kirjoitti Vox tällä viikolla.

Ulkoministeri Rex Tillerson nimittäin sanoi maaliskuussa Aasiassa vieraillessaan, että Yhdysvallat etsii uusia keinoja puuttua Pohjois-Korean tilanteeseen. Ministerin mukaan sotilaallinen puuttuminen oli yksi pöydällä olevista vaihtoehdoista.

Tänne Yhdysvallat iskisi ensimmäisenä

Yhdysvaltain Aasian ja Tyynenmeren alueen suhteiden asiantuntija Jonathan Pollack varoitti Voxin haastattelussa, että isku Pohjois-Koreaan voi johtaa todella suureen sotaan.

Pollack arvioi, että jos Yhdysvallat iskisi Pohjois-Koreaan, olisi kohde todennäköisimmin ydinaseiden testauspaikat sekä paikat, joihin ydinaseita on mahdollisesti piilotettu.

Tuoreen raportin mukaan Pohjois-Korean armeijan iskukyky nojaa toistaiseksi perinteisiin aseisiin. Pohjois-Korean armeijan vahvuus on peräti 1 190 000 sotilasta. Tästä määrästä reilu miljoona kuuluu maavoimiin, 60 000 laivastoon ja 110 000 ilmavoimiin. Lisäksi reservissä on 600 000 sotilasta ja puolisotilaallisiin joukkoihin kuuluu peräti 5,7 miljoonaa ihmistä.

Videolla esitellään Pohjois-Korean asevoimat.


Katso video: Pohjois-Korean aseistus

Cheng Dayu

http://is.mediadelivery.io/img/300/d18953fc0e3a4b2d92b1efab8548aa34.jpg
Reservissä Pohjois-Korealla on 600000 sotilasta ja puolisotilaallisiin joukkoihin kuuluu peräti 5,7 miljoonaa ihmistä.

– Pohjoinen ottaa sodan vakavasti. He suunnittelevat sotaa, harjoittelevat sotaa ja heillä on massiiviset asevoimat. Jos Yhdysvallat hyökkää heidän alueelleen, he tuskin hillitsevät itseään, Pollack sanoo.

Viisi ongelmaa

Yhdysvaltain iskua ajatellen on Huffington Postin mukaan olemassa ainakin viisi ongelmaa. Ensimmäinen niistä liittyy Yhdysvaltain tiedustelijoiden mahdollisuuksiin selvittää, missä Pohjois-Korean kriittiset fasiliteetit.

Toisena tiedusteluun liittyvänä kysymyksenä lehti heittää ilmoille sen, luottavatko presidentti ja hänen hallintonsa tiedustelujoukkoihinsa.

Kolmas ja neljäs ongelma piilevät siinä, voidaanko Pohjois-Korean fasiliteetit tuhota ilman ydinaseita ja miten Yhdysvallat voi varmistua siitä, että ne on todella tuhottu.

Cheng Dayu

http://is.mediadelivery.io/img/300/87461ddd7a614730acc396575bce4e02.jpg
Pohjois-Korean kyvyt ohjusiskuihin muualle kuin Etelä-Koreaan tai Japaniin ovat kysymysmerkki.

Mikäli Yhdysvaltojen ainoa mahdollisuus olisi käyttää ydinasetta tai useampaa ydinasetta, on ongelma taas se, miten Yhdysvaltojen poliittisen aseman käy, jos se joutuu turvautumaan ydinaseisiin toisen kerran riisuakseen Pohjois-Korean ydinaseista. Ja jos näin kävisi, oikeuttaisiko se myös muut maat käyttämään ydinaseita?

Kuinka Pohjois-Korea vastaisi?

Huffington Postin mukaan Pohjois-Korealla olisi kaksi vaihtoehtoa vastata Yhdysvaltain iskuun. Ensimmäinen niistä olisi lehden mukaan lievempi. Siinä Pohjois-Korea toteuttaisi uhkauksensa hyökkäyksestä, joka kohdistuisi Etelä-Korean puolella oleviin Yhdysvaltain kansalaisiin, joita todennäköisesti kaapattaisiin Pohjois-Korean puolelle.

Toisessa skenaariossa Pohjois-Korea käyttäisi raskasta tykistöään länsimaita vastaan ja pommittaisi Soulia. Tässä tilanteessa uhriluku ja vahingot voisivat nousta hyvin mittaviksi jo hyvin lyhyessä ajassa

Pollack toteaakin Voxille, että olemassa on vain huonoja vaihtoehtoja – ja tämä tiedetään myös Pohjois-Koreassa.

– Sota voitettaisiin, mutta hinta, jonka liittolaisemme joutuisivat siitä maksamaan ei ole sen arvoista. Siksi Pohjois-Koreaa kutsutaan maaksi, jonka kanssa hyviä vaihtoehtoja ei ole.

Jos tämä tapahtuisi, Yhdysvaltojen vastaus olisi Huffington Postin mukaan todennäköisesti ohjusiskut ja ilmaiskut, jotka on suunniteltu tuhoamaan Pohjois-Korean tykistö.

Miten pahoista tuhoista Etelä-Korea ja Japani kärsisivät?

Sodan seuraukset Yhdysvaltain liittolaisille Japanille ja Etelä-Korealle tulisivat todennäköisesti olemaan rajuja. Suurin Pohjois-Korean pelote ovat tykistö ja ohjukset, joista tykistö on suuri uhka etenkin Etelä-Korealle. Pääkaupunki Soul sijaitsee vain 40 kilometrin päässä maiden rajalta.

http://is.mediadelivery.io/img/300/b75ffdfa95c54138b8185391fc4f41b4.jpg

Erityisen ikävää jälkeä voisi tulla Soulissa, jonka ympäristössä asuu noin 20 miljoonaa ihmistä. Pollackin mukaan myös kemiallisten aseiden käyttö alueella olisi mahdollista.

Ohjuksillaan Pohjois-Korea puolestaan pelottelee muuta maailmaa. Mannertenvälinen ballistinen ohjus KN-08 on arvioiden mukaan toimintakykyinen ja kykenee kuljettamaan ydinkärjen 6 000–9 000 kilometrin päähän.

Maan kyvyt ohjusiskuihin muualle kuin Etelä-Koreaan tai Japaniin ovat kysymysmerkki.

– On olemassa riski, että Japanista tulee historian ainoa maa, johon hyökätään ydinaseella toisen kerran, Pollack sanoi Voxille.

Lisäksi hän muistutti, ettei Etelä-Koreassa ydintuhon aiheuttamiseksi tarvittaisi välttämättä edes ydinasetta, sillä ydinkatastrofin voisi aiheuttaa myös suora hyökkäys Etelä-Korean ydinreaktorikompleksiin. Etelä-Korea on kehittänyt yhden maailman kehittyneimmistä ydinvoimakomponenteista.

Mikä vähiten huono vaihtoehto?

Vox kysyi Pollackilta parasta vaihtoehtoa tarjolla olevista huonoista vaihtoehdoista. Asiantuntijan mukaan vähiten huono vaihtoehto on se, että Yhdysvallat jatkaa kutakuinkin nykyisellä linjallaan.

– Ensinnäkin, vahvistamme sotilaallista läsnäoloamme Korean niemimaalla ja ympäröivillä alueilla, jotta voimme selvästi ilmaista, jotta voimme reagoida Pohjois-Korean vakavimpiin toimiin, hän sanoo.

© POOL New / Reuters

http://is.mediadelivery.io/img/300/f7d390cf0c82481a98070dddac148ae9.jpg
Asiantuntijan mukaan paras vaihtoehto olisi, että Yhdysvallat jatkaisi Trumpin johdolla kutakuinkin samoilla linjoilla kuin tähänkin asti.

– Toiseksi, meidän tulee antaa täydellistä varmuutta korealaisille ja japanilaisille liittolaisillemme, että pysymme heidän rinnallaan, emmekä anna pahojen haittojen kohdistua heihin.

Kolmanneksi seikaksi Pollack nostaa mahdollisimman tiiviin yhteistyön Kiinan kanssa.

Yhdysvallat ei kuitenkaan tiedä, mitä Pohjois-Korea aikoo tehdä, ja sen aikomukset voivat muuttua.

Juttua muokattu 21. huhtikuuta kello 13.51: korjattu kaksi virheellistä termiä. Alun perin tekstissä kirjoitettiin virheellisesti, että ydinkatastrofin voisi aiheuttaa hyökkäys Etelä-Korean ydinasekompleksiin, ja että Etelä-Korealla olisi yksi maailman kehittyneimmistä ydinasekomponenteista. Kysymys oli kuitenkin ydinvoimasta eikä ydinaseista: ydinreaktorikompleksista ja ydinvoimakomponenteista.