TERVEYS 18.4. 10:44

Tutkimus: Manipulaatiohoidoista voi olla apua alaselkäkipuihin

SELKÄKIVUT Selkärangan manipulaatiohoidot voivat lievittää alaselkäkivuista kärsivien kipuja ja parantaa heidän toimintakykyään.

Colourbox

https://is.mediadelivery.fi/img/300/28c196ebfa8f4d3aaa6272525d90116f.jpg
Kahdeksan aikuista kymmenestä potee alaselkäkipuja elämänsä aikana.
Vaikutus ei ole kovin suuri, mutta silti samaa luokkaa kuin esimerkiksi tulehduskipulääkkeiden vaikutus, tuore katsaustutkimus osoittaa.

Suomessa arviolta kahdeksan aikuista kymmenestä potee alaselkäkipuja elämänsä aikana. Suuri osa tapauksista paranee itsestään, mutta osa edellyttää lääkärin hoitoa. Alaselän kivut ovat yleisimpiä työkyvyttömyyden ja sairauspoissaolojen aiheuttajia.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat 26 aikaisemman tutkimuksen aineistojen uuteen analyysiin, ja niiden perusteella selkärangan manipulaatiohoidot ovat lumehoitoja tehokkaampia akuuttien alaselkäkipujen hoidossa. Tämä havaittiin sekä potilaiden kivuissa että toimintakyvyssä.

Manipulaatiohoidot olivat myös turvallisia ja aiheuttivat vain lieviä haittavaikutuksia, kuten ohimeneviä lihassärkyjä ja pääkipuja.

Viimeaikaisten tutkimusten valossa alaselkäkipujen eri hoitotavat eivät ole kovinkaan tehokkaita eikä niitä myöskään voi helposti laittaa paremmuusjärjestykseen. Nyt julkaistut tulokset ovat samansuuntaisia, sillä manipulaatiohoidot olivat niiden perusteella samaa luokkaa kuin esimerkiksi tulehduskipulääkkeet.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.