TERVEYS 17.2. 14:00

Tällainen on ikävä gynekologinen sairaus, josta Saara Aaltokin kärsii – tunnista vestibuliitti

SAIRAUDET Vestibuliitti on yksi vulvodynian eli naisten sukuelinkivun alamuoto, joka vaikeuttaa usein muun muassa seksielämää.

Colourbox

https://is.mediadelivery.fi/img/300/65291aca3ccf4065a4381632387f8d52.jpg
Saara Aalto paljasti Maria Veitolalle kärsivänsä vestibuliitista. Vaiva on ikävä, mutta suhteellisen harvinainen. Hyvä uutinen on se, että se on yleensä ohimenevä.
Ilta-Sanomat kertoi torstaina laulaja Saara Aallosta, joka paljastaa rohkeasti ensi viikolla nähtävässä Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa kärsivänsä kiusallisesta gynekologisesta sairaudesta, vestibuliitista.

Vestibuliitilla tarkoitetaan nuorten, yleensä alle 30-vuotiaiden naisten vaivaa, jossa tyypillinen oire on kova kivuntunne emättimen aukolla ja pienissä häpyhuulissa. Usein oireena on myös punoitus, turvotus ja kirvely. Vestibuliitin syy jää Niemisen mukaan usein epäselväksi.

– Oireet korostuvat yhdynnässä, mutta kipu voi olla kuitenkin niin kovaa, että oireet tuntuvat jo pelkästään istuessa, kertoo dosentti ja Hyksin naistentautien osastonylilääkäri Pekka Nieminen.

Vestibuliitti kehittyy Niemisen mukaan hiljalleen, mutta sairauden takana voi olla myös traumaattinen kokemus, kuten epäonnistunut ja kivulias yhdyntä.

– Vestibuliitti voi syntyä ensimmäisten yhdyntäyritysten myötä. Usein siihen liittyy kuitenkin emättimen tulehdus, joka ylläpitää arkuutta. Tämä taas johtaa monissa tapauksissa lantiopohjalihasten kramppiin ja kipuun, joka on verrattavissa päänsärkyä aiheuttavaan niskalihasten jumiutumiseen, Nieminen kuvailee.

Ruokavaliosta voi olla apua

Aalto kertoi ohjelmassa, että lääkitys ei auttanut häntä, mutta ruokavalion muutokset kylläkin. Aalto luopui muun muassa sokerista, vehnästä ja maitotuotteista.

– Meni kaksi viikkoa ja kaikki oireet olivat poissa, eivätkä ne ole sen jälkeen palanneet, Aalto kertoo ohjelmassa MTV:n mukaan.

Myös Niemisen mielestä ruokavaliolla voi olla vaikutusta oireisiin.

– Sairauden taustalla voi olla krooninen hiivatulehdus. Hiivatulehdusta ruokkivat lyhytketjuiset hiilihydraatit. Tämän takia karkkien, pastan, valkoisen leivän ja muiden sokeristen herkkujen jättäminen pois ruokavaliosta voi auttaa.

Kyseessä ohimenevä sairaus

Vaikka Aallolla lääkitys ei auttanutkaan, voidaan Niemisen mukaan lääketieteen avulla tarjota monella tapaa apua sairauteen.

– Vestibuliitti on lähes aina ohimenevä sairaus. Jos taustalla on tulehdus, voidaan sitä hoitaa paikallisantibiooteilla. Myös fysioterapia on hyvä hoitomuoto, jonka avulla lantiopohjan lihasjännitystä saadaan laukaistua.

Muita apukeinoja ovat esimerkiksi kireiden, hengittämättömien alushousujen ja vaatteiden välttäminen. Alapäätä ei tulisi pestä monta kertaa päivässä ja saippuan käyttämistä tulisi välttää. Sairauteen liittyy usein myös kuivuutta, jota voi hoitaa esimerkiksi tähän tarkoitukseen kehitetyillä öljyillä tai perusvoiteilla.

Hyvin vaikeissa tilanteissa, joissa oireet ovat jatkuneet vuodesta kahteen, viimeinen apukeino voi Niemisen mukaan olla pieni leikkaushoito, jossa kipeän alueen limakalvo poistetaan.

Vaikutukset parisuhteeseen usein suuria

Niemisen mukaan sairaus voi vaikuttaa paljon parisuhteeseen. Joskus seksuaaliterapeuttiin turvautuminen muun hoidon ohella voikin auttaa.

– Ohjaamme tarpeen tullen potilaita seksuaaliterapeutille. Haluan korostaa, että sairaus ei ole kenenkään vika tai syy. Ei ole mitään järkeä osoittaa syyttävällä sormella sairaudesta kärsivää, Nieminen painottaa.

Tauti on Niemisen mukaan suhteellisen harvinainen. Hänen mukaansa 20–30-vuotiaista vain noin joka sadas sairastaa vestibuliittia. Oireet ovat kuitenkin usein eriasteisia, jotka eri henkilöt kokevat eri tavalla. Tämän vuoksi on vaikea antaa tarkkaa arviota sairauden yleisyydestä Suomessa.

– Sairauden hoitaminen voi joskus olla hieman haastavaa, sillä se ei ole hirveän tunnettu lääkäreiden ja gynekologien keskuudessa, Nieminen toteaa.