TERVEYS 28.6.2012 6:23

Diabeteksella luultuakin rajummat vaikutukset

Diabeteksen uskotaan heikentävän aivojen toimintaa.

colourbox.com

http://is11.snstatic.fi/img/300/1288427114970.jpg
Diabeteksen hoito on kehittynyt. Nyt keskitytään taudin varhaiseen toteamiseen.
Diabetes saattaa vaikuttaa aivojen toimintaan. Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että diabetesta sairastavilla vanhuksilla oli vaikeuksia muistin, huomiokyvyn ja älyllisten toimintojen kanssa.

Californian yliopiston tutkimuksessa seurattiin 3000:ta henkilöä, joista valtaosa oli yli 70-vuotiaita. Diabetesta sairastavat eivät selvinneet yhtä hyvin kognitiivisia taitoja vaativista testeistä kuin ne, joilla ei ollut diabetesta.

Suurimmalla osalla diabetesta sairastavista koehenkilöistä oli tyypin 2 diabetes. Mitä huonommin diebetesta oli hoidettu, sen vakavampia vaikeudet testeissä olivat.

Tutkijat panivat myös merkille, ettei diabeteksen tarvinnut olla pitkälle kehittynyt, kun se jo alkoi vaikuttaa aivotoimintaan.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että diabetes on yhteydessä Alzheimerin tautiin ja dementiaan. Varmaa syytä yhteydelle ei ole vielä löytynyt, kertoo New York Times.