TALOUSSANOMAT 7.12.2016 11:07

Ikean tulos paisui +20 %

Ikean tulosta vauhditti varsinkin kova myynti Kiinassa. Suomessa liikevaihto kasvoi yli 4 prosenttia.

© Yves Herman / Reuters

http://is.mediadelivery.io/img/300/5d3bd642d5c34fbd9f814800f7348fa8.jpg
Ikean liikevaihto kasvoi 7,4 prosenttia 35,1 miljardiin euroon. Sen tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoaan 50 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.
Ikean Suomen-toimintojen liikevaihto kasvoi elokuun loppuun päättyvänä toimintavuonna 4,1 prosenttia 343,8 miljoonaan euroon, yhtiö kertoo.

Suurin osa myynnistä kertyi tavarataloista, yhtiö kertoo. Verkkokaupan myynti kasvoi 30 prosenttia.

– Päättyneellä toimintakaudellamme kodinsisustusmarkkinat eivät juuri ole kasvaneet Suomessa. Ikea on kuitenkin kasvattanut myyntiään ja markkinaosuuttaan jo kahdeksana peräkkäisenä vuotena, ja se on todella hieno saavutus työntekijöiltämme haastavassa markkinatilanteessa, sanoo Ikea Suomen maajohtaja Lars Midttun tiedotteessa.

Ikean mukaan kasvua ovat vauhdittaneet etenkin investoinnit asiakaspalveluun ja ostokokemukseen.

– Kuluttajat ovat löytäneet hyvin uuden keittiösuunnittelupalvelun ja tavaratalojen uudistetut ravintolat, sekä käytettyjen tuotteiden kiertopalvelun. Myös tuotteiden kotiinkuljetus- ja kasaamispalvelut kiinnostavat kuluttajia, Midttun kertoo.

Ikea Suomi kertoo rahoittaneensa Kemissä sijaitsevan tuulivoimapuiston kunnostus- ja laajennustöitä. Tuulivoimapuiston on määrä siirtyä yhtiön omistukseen ensi vuoden lopussa.

Ikea-konsernin tavoitteena on olla energiaomavarainen maailmanlaajuisesti vuoteen 2020 mennessä. Suomessa tavoite tullaan saavuttamaan etuajassa, yhtiö kertoo.

Maailmalla Ikea kasvaa varsinkin Kiinassa

Koko Ikea-konsernin tulos vahvistui elokuuhun päättyvänä toimintavuonna 20 prosenttia. Kasvua vauhditti etenkin Kiinan-myynti.

Maailman suurimman huonekalumyyjän nettotulos kasvoi 4,2 miljardiin euroon elokuuhun päättyvällä tilikaudella, ruotsalaisyhtiö kertoo tiedotteessaan.

Liikevaihto kasvoi 7,4 prosenttia 35,1 miljardiin euroon. Ikean tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoaan 50 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.

Yhtiö tehostaa kasvua muun muassa laajenemalla Kiinassa ja Intiassa.

– Ikea jatkaa kasvuaan useimmilla markkina-alueilla ja kaikissa myyntikanavissa. Valmistaudumme avaamaan liikkeemme Intiassa ja Serbiassa ja jatkamme laajentumista niissä maissa, joissa jo toimimme, sanoi toimitusjohtaja Peter Agnefjall yhtiön tiedotteessa.

Ikea kertoo aikovansa investoida miljardi euroa ympäristönsuojeluun kuten kestävään metsätalouteen. Lisäksi yhtiö kertoo korvamerkinneensä yli kolme miljardia euroa luonnonvarojen ja energian kulutuksen vähentämiseen.

Elokuun lopussa Ikealla oli 340 myymälää 28 maassa ja 22 noutopistettä 11 maassa.