SUOMI 100 Päivitetty: 7.12. 19:01

Maamme: Suomi-pähkinän sydän – tällainen on Häme marraskuussa 2017

Hämäläinen on rotevampi, kankeampi ja hartevampi, kestävämpi, jurompi ja jäykempi kuin hänen veljensä karjalainen.

https://is.mediadelivery.fi/img/300/641ebf6f08454df783e7013f3fd6c91e.jpg
Hämäläisten eränkävijöiden henkinen perillinen on Vanajaveden Vesikkoja edustava kajakilla kulkija Teemu Kunelius.
Näin Topelius kirjoitti hämäläisistä Maamme kirjassa 1875:

”Mitä lauhkeaa, valoisaa ja avomielistä suomalaisessa luonteessa mahdollisesti havaitaan, se on kaikki karjalaista perintöä; mitä vakaata, hiljaista ja karkeaa on kansassamme, se on etenkin hämäläisiltä perittyä. ---

Hämäläinen on rotevampi, kankeampi ja hartevampi, kestävämpi, jurompi ja jäykempi kuin hänen veljensä karjalainen. Hänellä on suorempi, usein ruskea, joskus pellavankarvainen tukka; silmät ovat pienet ja harmaat tahi vaaleansiniset; kasvot leveämmät, iho harmaampi, katsanto tylympi. Hämäläinen on myöskin hiljaisempi ja vakavamielisempi kuin karjalainen, pitkälle ajatteleva ja itsepintainen, hidas vihastumaan ja hidas suomaan anteeksi. Hänen uppiniskaisessa luonteessaan on paljon uskollisuutta, paljon auttavaisuutta ja paljon kärsivällisyyttä. Hän ottaa hyvän ja pahan päivän vastaan samalla järkähtämättömällä tyyneydellä.”

https://is.mediadelivery.fi/img/300/247bce2d17e442899fe3741dc30b7342.jpg

https://is.mediadelivery.fi/img/300/bc3bdb9415504a7fbcc3695c4bee3e66.png

Kuin sydän pähkinässä.

Topelius oli vauhdissa. Hänen Hämeensä oli ”Suomi-pähkinän sydän, muu maa sen kuoret”. Mentiin suurella sydämellä, olihan vanha Häme aivan eri maata kuin nykyinen Hämeenlinnan ja HPK:n liigajoukkueen ympärille käpertynyt Kanta-Häme.

Suur-Häme pörhisteli yli Päijänteen ja ulottui kauas Jyväskylän taakse. Oli erämaita ja hämäläisiä eränkävijöitä, joiden yksi jälkeläinen on Teemu Kunelius.

Kajakki rantautuu iltapäivän hämärässä Varikonniemeen eli Hätilänniemeen. Hämeen linna heijastuu Vanajaveteen.

– Viiden tunnin lenkki. Kävin kääntymässä Perttulassa.

Pisimmillään Kunelius on melonut Sääksmäen siltojen alle ja etelässä Kernaalanjärvelle, joka ei olekaan mikä tahansa järvi. Vuonna 1864 siitä pyydettiin miehenmittainen 1,71-metrinen monni, kaksi vuotta myöhemmin järviemme viimeinen monni. Sukupuutto nieli kalahirviön.

Eikä Hätilänniemi ole tavallinen niemi. Siellä väitetään sijainneen rautakautinen Vanain muinaiskaupunki. Varmuudella siellä oli ensin höyrysaha ja 1920-luvulta lähtien puolustusvoimien elintarvikevarikko ja Sotilassäilyke Oy, josta tuli Mensa, joka on nykyisin osa ”oikeiden äitien ­ruuan” Saarioista. Sotilassäilyke johtaa harhaan. Sotilaista ei tehty säilykkeitä.

Hätilänniemi on kuin majava-armeijan jäljiltä, vaikka niitä ei voi syyttää lakoontuneista puista. Mangrovemaisen vehreyden keskeltä erottuu varhaisen betonikauden kivijalkoja ja pari punatiilistä rakennusta. Yhdessä on Vanajaveden Vesikkojen kanoottivarasto, jolla tarvittaessa varustaisi hämäläislaivaston iskemään vesireittejä ja vetokannaksia hiipien Savoon.

Topeliukselle arvokkainta Hämeessä eivät kuitenkaan olleet ”Päijänteen ja Vanajaveden välissä” kasvaneet pähkinäpensaat. Ei, kuuminta hottia oli ”maailman parhaiden pellavamaiden kasvattama pellava”.

”Pellavani Hämeenmaasta”, valitsi Topeliuksen tarinan urhea sotapäällikkö.

Pellava? Kun pyysimme Kanta-Hämeen maakuntajohtajaa Anna-Mari Ahosta kehumaan maakuntaansa, hän mainitsi heikäläisten olevan kuminan tuotannossa ”yksi maailman parhaita”, muistutti Makulihasta, Kultasuklaasta ja Lammin sahdista ja arveli Iittalaa maakunnan tunnetuimmaksi kansainväliseksi brändiksi.

Ei sanaakaan maailman parhaista pellavamaista. Kerrassaan merkillistä.

Palatkaamme pimenevän matkapäivämme aamuun, ihmisajassa 7 tuntia ja linnuntietä 65 km taaksepäin, Vanajaveden rannoilta Tammerkosken partaalle.

Apropå, Tammerkoski. Tamperetta ei olisi, ellei Näsijärvi olisi 7 500 vuotta sitten purkautunut 18 metriä alempana olleeseen Pyhäjärveen. Ajatus on seksuaalinen. Seutua kutsutaan Pirkanmaaksi ja asukkaat pitävät itseään hämäläisinä. Emme ala riitelemään, vaikka Topeliuksen mukaan olemme nyt perä-Satakunnassa.

On luontevaa, että Tammerkosken Satakunnansiltaa pitkin ylittävän tien nimi on Satakunnankatu. Finlaysonin entinen puuvillatehdas kosken länsirannalla ei meitä nyt kiinnosta, mutta sitäkin enemmän vastapäinen tehdaskolossi, teollistumisen alkuaikojen tiilijättiläinen.

Katolla seisoo TAMPELLA.

Pella! Nyt polttaa! Tuotemerkkinä Tampella oli vanha, mutta vasta vuonna 1960 eli hämäläisen hitaasti eli pirkanmaalaisen pitkäpiimäisesti keksittiin, että lyhentämällä Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osake-Yhtiö mahtuisi yhdelle katolle.

Joonas Salo/IS

https://is.mediadelivery.fi/img/300/a249bfa88ddd4bdda6c14c6b984a3b7b.jpg
Hämeen pellavat myytiin Tampellalle Tampereelle.

Herra Törngren oli vuonna 1856 perustanut Tammerkosken partaalle kehräämön ja kutomon käsittelemään pellavaa. Herrat Idman ja Ramsay olivat rakentaneet rautaruukkinsa vuonna 1844. Hynttyyt lyötiin yhteen vuonna 1861. Seurasi monialaista yrittämistä, monipuolisesti vaikeuksia ja menestystäkin. Vuonna 1883 pellavatehtaalla oli Bangladesh-tyyppinen valtava tulipalo, mutta tarvittiin vielä reilut sata vuotta ja pari höyrähtänyttä SKOP:n pankinjohtajaa viimeistelemään Tampellan tuho.

Hakusanat Häme ja pellava tuottavat yhden mielekkään osuman: Lammin pellavamarkkinat. Lähdetään Lammille!

Ensin pitää päästä pois Satakunnasta.

Valtatie 12 Lahteen vie halki Kangasalan, yli hopeavetisen Längelmäveden armasaaltoiseen Roineeseen (Topelius: Kesäpäivä Kangasalla) yhdistävän Kaivannon kanavan ja ohi Vehoniemen automuseon (auto keksittiin Topeliuksen kuoleman jälkeen).

Tavoittelemme Pälkänettä, sillä vaikka muu Pirkanmaa oli Satakuntaa, sen helmaan kirjaillut Valkeakoski ja Pälkäne roikkuivat Hämeen puolella. Valtatien rinnalla kiemurtelee vanha Tampere-Lahti-tie, Onkkaalantie. Kun metsä taas vaihtuu pelloksi, eteemme ilmestyy Pälkäne-kyltti ja vaakunassa lumpeenkukka. Häme!

Kukkia-järven lumme on Luopioisten vaakunasta. Kunnat yhdistyivät kymmenen vuotta sitten. Luopioinen menetti nimensä, Pälkäneeltä tapettiin vaakunakukko.

Jos on topeliaaninen maakuntien maantiede haastavaa, haastavammaksi se kohta muuttuu, kun ajamme ensimmäisen Hämeessä sijaitsevan talon pihaan.

Savu nousee piipusta, emäntä kurkistaa ovelta, isäntä tulee kellarista kahden ison koiran kanssa. Kauko Rissa ei osta näkemystämme Pälkäneen hämäläisyydestä ja Kangasalan satakuntalaisuudesta.

– Ihan samanlaista porukkaa.

Ei ole porilainen sarkasmi pesiytynyt näille kunnaille. Koirat osallistuvat palaveriin, ja kun asiat ovat monimutkaisia, saattaa seuraava sisältää väärinkäsityksiä.

Rissa on asunut tällä paikalla vuodesta 1939. Ensin nelivuotiaana koltiaisena, nyt vanhana isäntänä. Alkusyy oli Mälkilän kylässä 1930-luvulla tehty isojako.

– Vaarini valitsi paikan. Tuolla lepikon takana näkyy Roine, Rissa viittaa kauas. Harmaa järvi, pelloilla valkeaa lunta ja kellahtavaa sänkeä, suojana metsien tummuus. Kotoisa on hämäläinen viljelymaisema. Neljä hehtaaria tästä maisemasta hämäläistyi kuitenkin aika äskettäin.

– Hykkölän kylässä Ollilan Heikki tarvitsi pappia, kun lähtö oli lähellä. Oma pappi Kangasalasta ei kerinnyt, mutta Pälkäneeltä tuli, ja Heikki lahjoitti maitaan Pälkäneen seurakunnalle.

– Tuolla näkyy rajakivi. Se uusi raja koukkaa puskan ja puiden edestä ja tekee siellä suoran kulman, Rissa osoittaa.

Vieraan on vaikea hahmottaa historiallisen maakuntarajan jälkeenpäin tapahtunutta poukkoilua. Tarkkaan ottaen Rissan talo on jo toinen Hämeen puolella, ensimmäisen ohi ajoimme, kun luulimme sen olevan Kangasalaa. Siinä asuvat eläkeläiset Timo ja Marjatta Saarinen.

Joonas Salo/IS

https://is.mediadelivery.fi/img/300/94d1448503674a95b5eb6fc1c2939d09.jpg
Pälkäneläinen Marjatta Saarinen seisoo pihallaan Hämeessä, mutta naapurin talo Kangasalan puolella rajaa on vanhaa historiallista Satakuntaa.

– Tuossa puupinojen takana tämä muuttuu Kangasalaksi, Marjatta näyttää.

Timo tunnustaa kuulleensa Satakunnan ja Hämeen vanhasta maakuntarajasta.

– Juu, joskus on tullut ylös laitettua.

Peltojen keskellä näkyvä talo on Kangasalan puolella. Siellä asuu Saaristen sukulaisia. Rajat eivät erota. Kanssakäyminen on mutkatonta ja arkista.

Lähiseudulle on asutettu evakkoja Kivennavalta ja perustettu asutustiloja rintamamiehille. Pälkäneemme on pienoiskuva sodanjälkeisestä Suomesta.

Matka jatkuu.

Maakuntajohtaja Ahonen kehui kantahämäläisiä koviksi keskiaikaharrastajiksi. On festivaalitkin. Keskiaikaisesta kivikirkosta hälyttävä merkki onkin tien varressa yhtä yleinen kuin hirvivaarasta varoittava.

Pälkäneellä oli Pyhän Mikaelin rauniokirkko, Hauholla Pyhän Johanneksen kirkko, Tuuloksessa Pyhän Birgitan kirkko ja Lammilla Alexandrian Pyhälle Katariinalle omistettu kirkko. Eläviä hämäläisiä löytyy tietty helpommin kauppakeskus Tuulosesta valtateiden 12 ja 10 risteyksessä, keskeltä ei mitään. Tuulonen on hämäläinen versio Keskisen Kyläkaupasta. Pikantteja täkyjä ovat museolentokoneet: lumiset MiG-21 ja Draken pihalla, Fw 44J Stieglitz katossa ja DC-2 Hanssin-Jukka jättivitriinissä.

Joonas Salo/IS

https://is.mediadelivery.fi/img/300/351c32d1afca4ce197f6660ff4227e63.jpg
Draken. Kauppakeskus Tuulonen on kummajainen keskellä ei-mitään.
Hämäläisen hitauden Ahonen mainosti olevan ”hyggeilyä parhaimmillaan”. Siihen – ja kursailuun – tutustumme Hauhon S-marketin seinustalla, ennen kuin taksibussit hakevat eläkeläisten hyvähenkisen elämäntaparyhmän uusiin seikkailuihin.

Lammin pellavamarkkinat pidetään Hakkalan koulun kentällä... kesäkuussa... Meidät pelastaa koulun upea opettajakunta. Janne Taanila hälyttää paikalle edeltäjänsä, historianlehtori Kaisa Koskueen. Hän tietää kaiken pellavasta, avaa viljamakasiinissa sijaitsevan pellavamuseon ovet ja heittäytyy huimaan työnäytökseen.

Joonas Salo/IS

https://is.mediadelivery.fi/img/300/2a33c6e1f46d4b7aaf97c5a6f8619ab0.jpg
Kaisa Koskue hallitsee pellavan muokkauksen kaikki vaiheet, – ja vaikean terminologian.

– Tampella osti pellavamme. Silloin markkinat olivat vasta pyhäinpäivän jälkeen, kun pellavat oli saatu muokattua myyntiin. Se vaati paljon käsityötä.

–  Kuormat tuotiin kirkolle ja Tampellan edustajan kerrottiin maksavan paremmin, jos hevonen oli hyvin suittu.

Joonas Salo/IS

https://is.mediadelivery.fi/img/300/e8d5f03e6abd4419866c1e7fbba477be.jpg
Hauhon keskiaikainen kivikirkko on yksi hyvin monista Kanta-Hämeessä.

Pellava oli tiloilla pelkkä sivuelinkeino, mutta hyvin tärkeä sellainen. Se oli ”rahakasvi”. Bisnes päättyi sotavuosiin.

Pellavan muokkaus myyntilangaksi on etymologinen matka maatalous-Suomeen. Nyhdettiin ja liuotettiin, mutta myös sormattiin, rohkittiin, loukutettiin, lihdattiin ja häkilöitiin. Oli sylkyjä, luita, päistäreitä, rohtimia ja aivanoita.

Lopuksi Koskue pyytää meitä koskettamaan häkilöimäänsä pellavanippua. Se hetki säväyttää. Kuin sivelisi ihanan neidon pitkiä hiuksia.

Joonas Salo/IS

https://is.mediadelivery.fi/img/300/a14edd1aa27b4ec5b7ec6a5a9b35de03.jpg
Pellavasta on kadonnut kaikki vastahankainen. Se on kuin neidon pitkät pehmeät hiukset.

– Aivan! Hämäläinen pellavapää. Siitähän se tulee, Koskue sanoo tyytyväisenä.

Topelius oli oikeassa!

Maagista.

Ilta-Sanomat selvitti, millaisia ovat Topeliuksen historialliset maakunnat vuonna 2017. Kaikki jutut eri maakunnista löydät täältä.

Kivikirkon kuvatekstiä muokattu 7.12. klo 18.53. Kirkko sijaitsee Hauholla, ei Lammilla.

Häme

Paikallinen perinneruoka: Perinneruoat ovat läskisoosi ja mämmi. Jälkimmäinen on nykyään yleinen herkku kaikkialla Suomessa pääsiäisenä.

Paikallinen viisaus: Jollei täällä oloja paranneta, niin meidän puolesta ei tule yhtään miestä tänne, sano pohjalainen kun linnaan vietiin. Sanonta juontaa juurensa Jämsään. Historiallinen Häme kattoi suuren osan nykyistä Keski-Suomea.

Paikallinen vitsi: Hämeestä hevosta ja Pohjanmaalta ämmää; saa hyvät molemmat. Vitsi on perimätiedon mukaan tammelalaista alkuperää.

Fakta historiasta: Maaherra tuomitsi valtuuksiensa nojalla vuonna 1916 juopumuksesta ja rauhanhäiritsemisestä vankeuteen 110 henkilöä ja sakkoihin 290.

Puhutut murteet: Hämäläismurteet – metsä = ”mettä tai mehtä”, metsän = ”mettän tai mehtän”