RUOKALA 30.6.2012 21:01

Täällä nappaa: IS selvitti, missä kala käy koukkuun

Ilta-Sanomat etsi hyviä kalastuspaikkoja erilaisten kesämatkailijoiden tarpeisiin -  tuloksena 70 kala-apajan lista Kirkkonummelta Utsjoelle.

http://is12.snstatic.fi/img/300/1288480866358.jpg
Suomesta löytyy kalapaikkoja moneen makuun.

Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestöjen aktiivit paljastivat IS:lle, missä kala käy parhaiten syöttiin.

Jos kuitenkin olet kyllästynyt perinteiseen kalastukseen, voit ottaa mukaan uudenlaisen kilpailuelementin.

Lomakisan voittajaksi julistettakoon se, joka saa nostettua vedestä useamman eri sortin kalaa.

- Lajibongaus on yhä suositumpi ilmiö. Tavoitteena on löytää mahdollisimman monta eri kalalajia, kalatalouskonsulentti Petter Nissén Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestöstä kertoo.

Kalojen bongaaminen eli fongaaminen on haasteellista, sillä yhden kiven nokassa istumalla ei voitto heru. Kaikki lailliset kalastusvälineet ovat sallittuja, mutta ihan tavallinen mato-onki on lopulta se tehokkain työkalu.

70 lajia


Suomessa on noin 70 vakituista kalalajia, mutta työtä vaatii jo sekin, että koukkuun saa kiinni 20 eri eväkästä.

- Pari lajia päivässä voisi olla aluksi tavoite, jossa riittää haastetta, Nissén sanoo.

Fongaaminen toimii vastapainona toiselle nykytrendille eli lohikalakohteiden suosion kasvulle. Nissén muistuttaa, että muitakin lajeja on olemassa.

- Meillä on käynnissä nuorten teemavuosi. Tavoitteena on saada ihan pienimpiäkin lapsia kalastuksen pariin. Tavallinen onkiminen on hyvä tapa aloittaa, kunhan vaan paikka on sellainen, että saalista tulee. Into voi loppua nopeasti, jos homma menee kohon tuijottamiseksi.

Klikkaa lista kalapaikoista suuremmaksi alta kuvien kohdalta
.

http://is13.snstatic.fi/img/300/1288480859531.jpg

http://is11.snstatic.fi/img/300/1288480862934.jpg

http://is11.snstatic.fi/img/300/1288480864305.jpg