MUSIIKKI 16.7.2012 6:00

Iisalmen Sanomat: Matti Nykänen tekee viimeisen levynsä?

Mäkihypyn nelinkertainen olympiavoittaja Matti Nykänen paljasti Iisalmen Sanomien haastattelussa, että levylaulajan ura alkaa olla nähty. Sen sijaan valmentaminen kiinnostaa.

Roni Rekomaa

http://is12.snstatic.fi/img/300/1288484153080.jpg
Matti Nykänen
– Kesä keikkaillaan ja syksyllä mennään tekemään uutta levyä.
Uskon, että se on viimeiseni, Nykänen kertoo.

Vaikka Nykäsen keikat ovat olleet erittäin suosittuja, veri tuntuu vetävän takaisin mäkihyppyyn. Moninkertaisella olympiavoittajalla olisi sanojensa mukaan vientiä valmentajana.

- Paikka ei välttämättä ole Suomi, vaan se voi olla ulkomaillakin.
Viime aikoina on vähän ollut puhetta siihen suuntaan ja uskon, että tiedoillani ja taidoillani voisi viedä nuoria hyppääjiä eteenpäin, Nykänen sanoo Iisalmen Sanomissa.

Nykäsestä tuntuu pahalta, kun hän miettii rakkaan lajinsa nykytilaa.

- Se on vähän niin, että nyt seurataan mitä muut tekevät, kun ennen muut seurasivat mitä me tehtiin. Kun tähän on tultu, ovat asiat huonosti, hän sanoo.

Nykänen toivoo lisäksi, että takaisin mäkihypyn pariin palannut Harri Olli saisi olla rauhassa.

- Suomessa ei ole koskaan osattu antaa tilaa oman tien kulkijoille.
Joka toisen ei tartte tulla sanomaan, miten asiat pitäisi tehdä. Moni menestyjä ei olisi koskaan noussut huipulle ilman sitä itselle sopivaa tapaa, hän muistuttaa.