MATKAT 4.8.2012 6:52

Lukijat kertovat: nämä asiat unohtuvat kotiin!

IS:n lukijat kertovat, mitä tavaroita he herkimmin unohtavat kotiin matkalle lähtiessään.

LESIK Aleksandr Odessa-2010

http://is13.snstatic.fi/img/300/1288473853904.jpg
Listan pahin unohdus mielestäni on silmälasit.  Unohdin ne kerran matkalle lähtiessäni. Sitten en enää nähnytkään että minulta puuttui vielä mm. kengät, housut ja kalsarit.
Ajatusten Tonava

Mielestäni helpoiten jälkeen jäävät laturit.
elkuu

Eipä ole silmälasit koskaan jääneet, eikä mitään muutakaan sellaista mitä tarvitsen. Tarpeettomat jätän suosiolla pois.
ilman listoja

Kotiavaimet on myös hyvä ottaa mukaan. Ei tarvitse soittaa talkkarille, kun palaa aamuyöstä kotiin. No, ei sitä talkkarin numeroakaan löydä palatessa, se on tuolla porraskäytävän ilmoitustaululla kymmenen metrin päässä.
Japi

Paljon matkaava ei edes lunttia tarvitse. Jos käy enempi kuin kerran kuussa työmatkalla niin sitä pitää tietyt peruskamat aina valmiina. Lisää siihen sitten vaan vaihtovaatteet.
paljon matkaava

Minulla on ennen ollut päinvastainen ongelma: pakkasin mukaan liikaa kaikkea turhaa, mitä en sitten tarvinnutkaan. Nykyisin osaan pakata vain tarpeellisen. Ja joo, minäkin harrastan listoja. Aloitan listan teon hyvissä ajoin ja lisäilen siihen mitä mieleen tulee. Ja se lista auttaa myös siihen, ettei tule pakattua mitään turhaa. Kiiressä, jos ei ole listaa, laitan mukaan jos vaikka mitä, mitä en todellisuudessa tarvii. Ja kyllä, pakkaamisen kanssa tulee aina kiire. Mutta ei se haittaa, kun sen tietää ja on lista koneella.
pakkaamaan oppinut

Hammasharja ja -tahna. Joka kerta edelllisenä päivänä ajattelen, että kyllähän minä muistan ne aamulla hampaiden pesun jälkeen ottaa mukaan, mutta ei, unohtuu aina. Onneksi ei ole kallis ostettava matkalta.
maimmuli

Pahimmat unohdukset: 1. passi ja lääkkeet, 2. vaihtovaatteet.
minä

Passi, luottokortti ja kotiavaimet riittävät. Loput saa kaupasta.
Reissumies

Peruun lähtiessäni unohdin pakata mukaan sandaalit, vaikka olin ne kirjoittanut oikein listaan. Saavuin sinne talvikengissä ja heti aamulla oli pakko lähteä ostamaan sandaalit. Helpommin sanottu kuin tehty. Minun kokoani ei siellä naisille ollut tarjolla eli oli pakko ostaa miesten sandaalit. Kadehdin silloin pienijalkaisia perulaisnaisia.
Inkamaa