KOTIMAA 21.4. 21:55

Uusnatsi tilanteen kärjistymisestä Jyväskylässä: ”Punikki sylkäisi purkan Eppua päin”

Vastarintaliikkeen väkivaltaisuudet Jyväskylässä ovat nousseet otsikoihin kahdesti.

Poliisin esitutkintamateriaali, Lehtikuva

https://is.mediadelivery.fi/img/300/6abf9f1373e44e99908f51557bf7eb11.jpg
Kuva vastarintaliikkeen mielenosoituksesta toissavuodelta ennen mellakkaa. Oikealla Jesse Torniainen.
Ensimmäinen kerta oli tammikuussa 2013, kun kolme uusnatsia pyrki kaupunginkirjastossa järjestetyn Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen.

Järjestäjät estivät aikeen, mikä johti yhteenottoon. Yksi järjestäjistä, nyt 29-vuotias jyväskyläläismies sai puukosta iskun selkäänsä.

Samainen mies oli tapahtumien keskiössä myös toissakesänä. Vastarintaliikkeen edustajat tunnistivat mielenosoituksensa yhteydessä miehen, joka oli liikkeellä kahden ystävänsä kanssa. Osapuolten mukaan ennen väkivaltaa provosointi oli molemminpuolista.

Jyväskyläläläismies päätti ystävineen yrittää vältellä uusnatseja. Yritys epäonnistui.

– Aivan yhtäkkiä tämä Vastarintaliikkeen porukka lähti juoksemaan meitä kohti liput tanassa. Näitä kaljupäitä tuli kovaa vauhtia meitä kohti. En ehtinyt oikein tajuta, mitä tässä tapahtuu ennen kuin kohtasimme, kertoi väkivallan seurauksena tajuntansa menettänyt toinen miespuolinen uhri.

Kolmas uhri oli nainen, joka yritti suojella tajuntansa menettänyttä ystäväänsä.

– Luulin, että hän on kuollut, nainen kertoi.

Yksi pahoinpitelijöistä kertoi esitutkinnassa, kuinka ”punikit olivat tulleet aukomaan heille päätään ja käyneet käsiksi joukkoomme”.

– Kuultuamme asiasta keräsimme kaikki joukkomme yhteen. Löysimme punikit Sokoksen pihalta, viiden kuukauden ehdolliseen tuomittu 22-vuotias oululaismies kertoi.

– Teimme pihalle muurin, jotta kukaan ei näkisi, mitä tapahtuu. Näin, kun yksi punikki ja yksi meidän tyyppi, Eppu, ensin puhuivat keskenään, sitten he alkoivat huutaa toisilleen. Sitten punikki sylkäisi purkan Eppua päin, jolloin Eppu yritti potkaista punikkia ja siitä tilanne kärjistyi nopeasti tappeluksi Sokoksen aulassa.

Oululaismiehen mukaan tilanteen kärjistymisessä ei ole mitään ihmeteltävää.

– On itsestäänselvyys, että jos joku tulee silmille, niin hänet hakataan. Pahoinpitelyä ei oltu etukäteen käsketty.

– Hakattuamme hetken tyyppiä ja jonkun porukastamme potkaistua tyyppiä kunnolla naamaan hän näytti aika kuolleelta.

Osa uusnatseista oli varustautunut mielenosoitukseen rystyshanskoin, hammassuojin, kaasuasein, puukoin, jääkiekkoilijoiden suojin ja kilvin. Varustautuminen oli oululaismiehen mukaan ”ihan perussettiä”.

Tuomitut:

– Jesse Eppu Oskari Torniainen: 50 päivää vankeutta kahdesta pahoinpitelystä

– 22-vuotias oululaismies: 6 kuukautta 20 päivää ehdollista vankeutta kolmesta pahoinpitelystä

– 22-vuotias ruotsalaismies: 5 kuukautta ehdollista vankeutta pahoinpitelystä

– 26-vuotias helsinkiläismies: 5 kuukautta ehdollista vankeutta pahoinpitelystä

– 27-vuotias mies (kotipaikka salainen): 30 päivää vankeutta haitanteosta virkamiehelle

– 33-vuotias ruotsalaismies: 5 kuukautta ehdollista vankeutta pahoinpitelystä

– 26-vuotias oululaismies: 30 päivää ehdollista vankeutta haitanteosta virkamiehelle

– 25-vuotias jyväskyläläismies: 60 päiväsakkoa (480 euroa) ampuma-aserikoksesta

– Pahoinpitelyyn syyllistyneet määrättiin korvaamaan osallisuutensa mukaan asianomistajille korvauksia yhteensä 2500 euroa.

– Kymmentä vastaajaa koskeneet syytteet hylättiin. Kolmea vastaajaa ei saatu haastettua. Yksi vastaaja jäi pois –käräjäoikeuden istunnosta syytä ilmoittamatta. Hänelle määrättiin 450 euron uhkasakko.