AUTOT 20.4. 7:46

Ympäristöteoistaan ylistetty viinintuottaja ei ymmärrä nopeiden autojen ostajia – ”he eivät tajua seurauksia”

YMPÄRISTÖ Sarjapalkittu katalonialainen viinitalo istuttaa puita, kierrättää vettä ja ajaa sähköllä.

https://is.mediadelivery.fi/img/300/af85213d427c4c96ae19f1a446d7fb17.jpg
Torresilla kyläilevät kiertävät tiluksia 18-metrisellä junalla, joka saa enrgiansa auringosta.
Maailman ihailluimmaksi viinimerkiksi kolme kertaa nimetty Torres saa osakseen ihailua hienojen viiniensä lisäksi ympäristötietoisuudestaan ja varsinkin ympäristötekojensa puolesta.

Torres ottaa vastaan vierailijoita muun muassa Penedèsissä sijaitsevassa päämajassaan. Siellä aurinkovoimalla toimiva, pyörillä kulkeva juna on myös yksi Torresin näkyvistä toimenpiteistä ympäristön puolesta. Lähes 20 metriä pitkä kulkuväline vähentää 50 prosenttia CO2-päästöjä aiempaan dieseljunaan verrattuna. Vastaavia kuljettimia ei ainakaan eurooppalaisilla viinitiloilla ole ennen nähty.

Huomattavan määrän rahaa kestävän kehityksen puolesta sijoittava katalonialaistuottaja vaatii myös käyttämiltään autoilta ekotekoja.

Perheyhtiön maineen luoja Miguel Torres, Sr. ajaa itse sähköllä toimivalla Nissan Leafilla. Yrityksen palkkalistoilla toimivilta vaaditaan samanlaista omistautumista asemasta riippumatta, hänen Helsingissä vieraillut poikansa Miguel Torres, Jr. kertoi.

Eikä siinä kaikki: myös sopimusviljelijöitä ja tavarantoimittajia opastetaan ympäristötekoihin.

Nuorempi Torres hämmästeli ympäristösaarnassaan muun muassa ihmisiä, jotka edelleen ostavat nopeita (ja saastuttavia) autoja.

– He eivät tajua seurauksia.

https://is.mediadelivery.fi/img/300/9eb014ee81e14f2cbec85400ac8ae45b.jpg
Perheyhtiön johtoon harpannut nuorempi Miguel Torres vieraili Helsingissä alkuviikosta.

Autojen lisäksi syntilistalle pääsivät toki myös muut ilman pilaajat, kuten Donald Trump, lehmät ja punaista lihaa liian usein syövät ihmiset.

Torres on paitsi yleisesti huolissaan ilmaston lämpenemisestä mutta myös siksi, että yhdenkin asteen lämmönnousu vaikuttaa valtavasti viininviljelyyn.