37/50
AUTOT
18.4. 13:05

HS: S-ryhmän pääjohtaja kuullut heittoja uusista veronkorotuksista – näin paljon nousisi 28 000 euron esimerkkiauton hinta

ARVONLISÄVERO SOK:n pääjohtajan korviin on kiirinyt heittoja puolen tai jopa kokonaisen prosentin korotuksesta arvonlisäveroon, kertoo Helsingin Sanomat.

Sami Kilpiö

http://is.mediadelivery.io/img/300/366464d5190c4c7a8832a7c047637dbf.jpg
Arvonlisäveron korotus on mahdollisesti nousemassa esiin, kun hallitus kokoontuu ensi viikon alussa kautensa puolivälitarkasteluun ja kehysriiheen. Lisämaustetta liikenteen ja autoilun kustannussoppaan odotetaan myös päivämäärälle 18.8.2017.
SOK:n pääjohtajan lisäksi Kaupan liiton puheenjohtajana toimivan Taavi Heikkilän mukaan kaupan alalla pelätään nyt valtion heikoista talousnäkymistä johtuvia kulutusverojen korotuksia.

Näistä Heikkilä mainitsee HS:lle erityisesti arvonlisäverokannan, joka on tällä hetkellä Suomessa perustasoltaan 24 prosenttia.

Veronkorotusaihe on mahdollisesti nousemassa esiin, kun hallitus kokoontuu ensi viikon alussa kautensa puolivälitarkasteluun ja kehysriiheen.

Parisataa euroa lisää perusauton hintaan – mukana sopassa myös liikenneverkko ja uusi WLTP-normi

Yksittäisistä tuotteista arvonlisäveron korottaminen iskisi luonnollisesti eniten kaikkein kalleimpiin kuluttajatuotteisiin kuten tuliterään henkilöautoon.

Autoissa arvonlisävero maksetaan aina yksilön autoverottomasta hinnasta, minkä päälle lasketaan auton lopullisen hinnan määräävä päästöpohjainen autovero.

Käytännössä esimerkiksi sata grammaa päästävän, tämänhetkiseltä vähittäismyyntihinnaltaan vajaan 28 000 euron hintaisen, melko tyypillisen uuden henkilöauton hinta yksityisasiakkaalle nousisi prosentin arvonlisäveronkorotuksen myötä noin parilla sadalla eurolla.

Kari Ylänne

http://is.mediadelivery.io/img/300/c4daa725b8334e2596b522e0116c5d86.jpg

Isompaa lisätietoa liikenteen tulevaan verotukseen - mukaan lukien uuden auton ostohinta - odotetaan arvonlisäveropäätösten ohella seuraavan kerran päivämäärällä 18.8.2017.

Silloin ministeri Anne Bernerin (kesk) johtama työryhmä antaa väliraporttinsa keinoista, joilla hallitus aikoo vastata liikenteelle asetettuihin päästövähennystavoitteisiin.

Autojen ja liikenteen päästöpohjaiseen verotukseen oman mausteensa tuo myös kokonaan uusi WLTP-päästömittausnormi, joka tulee käyttöön vielä tämän vuoden syyskuussa.

Markkinoilla jo olevien automallien osalta suomalainen CO2-tasoon perustuva autovero ei hiilidioksidilukujen muuttuessa kuitenkaan nouse, sillä uusin menetelmin saadut päästöarvot muutetaan vastaamaan aiempaa mittaustapaa ns. takaisinlaskentamallin avulla.

Suomalaisen autoverotusjärjestelmän jo ennestään monimutkaiset koukerot saavat silti yhä vaikeammin maalaisjärjellä selitettäviä muotoja.

Uusi CO2-tasoon perustuva autovero lasketaan nimittäin ainakin aluksi vanhan mittaustavan arvon perusteella, vaikka uusi mittaustapa tuottaisikin valtiolle enemmän verotuloja.