ASUMINEN 20.3.2016 15:49

Mikä ihmeen KonMari-metodi? Tästä on kysymys käsittämättömään suosioon nousseessa menetelmässä

Turkulaisen ammattijärjestäjän Ilana Aallon mielestä KonMari-metodista tekee mullistavan se tosiseikka, että kirja on saavuttanut aivan käsittämättömän suosion. Marie Kondosta on tullut teoksen myötä suuri guru ympäri maailmaa, ja kirjan käännösoikeudet on myyty noin 40 maahan.

Sami Kero / HS

https://is.mediadelivery.fi/img/300/637e3d86b8ba4ac1b841aa2bedbdbd96.jpg
Osa Kondon seuraajista tekee luopumista pieni kategoria kerrallaan: ensin pelkät topit, sitten sukat, alkkarit. Kuvituskuva.
– Kaikki järjestämistä koskeva tietoisuus on kokenut kvanttihypyn tämän teoksen myötä, Aalto kertoo.

Menetelmässä on yhdistelty sekä uutta että vanhaa:

– Kondo on paketoinut metodin kokonaisvaltaisesti ja lupaa, että kun noudatat näitä periaatteita, koko elämäsi järjestyy.

Omassa työssään Aalto arvostaa eniten Kondon huomiota siitä, että tavaran säilytysarvo on mitattavissa sillä, tuottaako se iloa.

– Se on ollut monelle asiakkaalle se ”klik”, jonka avulla pääsee luopumaan asioista, joita on säilyttänyt silkasta velvollisuudesta. Tällaisia ovat monet kaapissa vuodesta toiseen pölyttyvät tunne-esineet, kuten isotädin ristipistotyöt. Kun niistä luopuu, tulee samalla miettineeksi, että miksi olen ympäröinyt itseni tavaroilla, jotka eivät tuota minulle iloa.

Järjestelykierroksen jälkeen elämä muuttuu

Metodi toimii Aallon kokemuksen mukaan hyvin, kun on kyse omista tavaroista.

– Moni on soveltanut tätä niin, että karsii tavarat lasten kanssa yhdessä.

Aloittelijalle Kondon ”koko koti kerralla kuntoon” -ajattelu voi tuntua aika rajulta.

Aalto kertoo, että osa Kondon seuraajista tekee luopumista pieni kategoria kerrallaan: ensin pelkät topit, sitten sukat, alkkarit...

– Kondo kirjoitti kirjansa aika nuorena ja se näkyy jossain määrin. Yhden viikonlopun aikana voi järkeistää pienen asunnon, mutta jos kohde on 200-neliöinen omakotitalo, siitä tulee jo melkoinen urakka.

Kondon lupaus siitä, että järjestelykierroksen jälkeen elämä muuttuu, ei ole Aallon mielestä yhtään liikaa.

– Niille, jotka tähän hurahtavat, menetelmä on toiminut myös elämänmuutoksen motivaattorina.

Facebookissa Kondo-ryhmiä

Aalto on toiselta ammatiltaan kulttuurihistorian tutkija. Siitä näkökulmasta häntä kiinnostaa Kondon metodin ympärille noussut fanituskulttuuri.

– On mielenkiintoista nähdä, miten kauan se kestää ja miten voimakkaana se jatkuu.

Esimerkiksi Facebookissa on ympäri maailmaa ryhmiä, jotka Kondon seuraajat ovat perustaneet. Niissä pohditaan yhdessä käännösten merkityksiä ja sitä, miksi metodi ei välttämättä toimi jollakulla.

– Eräs siellä jo kirjoittikin, että ei taida KonMarin lisäksi tietää kuin yhden kirjan, josta tehdään näin paljon tulkintaa. Tämä on selvästi aikamme ilmiö.